KURIKAN KÄSITYÖLÄISTEN OSUUSKASSA

13 toukokuuta 1894 perustettiin Kurikan käsityöläisten yhdistys neuvoja Blunqvistin ehdotuksesta. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin maalari Jaakko Granholm, Aliupseeri Emmanuel Johanson, nahkuri F.Eklund, kupariseppä F.Sandelin ja leipuri Matti Virtanen. Jäseniksi liittyi 15 puuseppää, 8 seppää, 4 maalaria, 3 nahkuria, 4 suutaria ja satulaseppää, 2 kupariseppää, 4 räätäliä, 2 leipuria, ompelijoita, kankaankutojia ja 4 ryijymestaria. Yhdistys ei heti aloittanut toimintaansa mutta heräsi henkiin muutaman vuoden kuluttua uusin voimin.

1899 Kurikan käsityöläisyhdistys heräsi uudelleen henkiin puuseppä Emmanuel Johansonin luona 9 heinäkuuta. Kokouksen johdossa oli opettaja Kaarlo Saari, jonka johdolla yhdistyksestä kehittyi monipuolinen ja työkykyinen järjestö. Järjestö piti yllä myös köyhäinlasten rahastoa ja jakoi vuosittain huomattavat määrät avustuksia. Yhdistys piti monet vuodet toripäiviä jota myös tarjottiin Kurikan kunnan pidettäväksi. Kunta hylkäsi tarjouksen perustellen, että niistä muodostuisi ns. holli-päiviä ja toisi pahennustakin paikkakunnalle.

Kurikan käsityöläisyhdistyksen tavoite oli laadun parantaminen ajokaluteollisuuden tuotteissa sekä kurikkalaisen teollisuuden monipuolistaminen.

Kurikan käsityöläisten osuuskassan laatumerkki kurikkalaisen "nenässä" (särmissä).

Seppä Oskari Hanka ehdotti eräässä yhdistyksen kokouksessa koko kuntaa koskevan näyttelyn toimeenpanemisesta. Ajatus sai heti yleisen kannatuksen ja kokous päätti heti ryhtyä näyttelyä puuhaamaan. Näyttely pidettiin Jyrän riihikartanolla joka oli kyllin tilava ja sopiva näyttelypaikaksi.

Seppä Oskari Hanka teki ehdotuksen tavaramerkin "suojelusmerkin" käyttöön otosta, joka lyötiin yhdistyksen jäsenten tuotteisiin laadun merkiksi. Lisäksi tuotteisiin tuli lyödä oma merkki. Tällä toimenpiteellä oli seurauksena ajokalujen laadun paraneminen merkittävästi.

1900 helmikuulla pidetyssä kokouksessa herätettiin kysymys käsityöläiskoulun perustamisesta. Opettaja Saari alkoi asiaa innokkaasti ajamaan ja sitä alettiin pitämään iltakurssina kolme kertaa viikossa, oppiaineina oli piirustus, laskento ja mittausoppi. Erityisesti huomiota kiinnitettiin piirustuksiin ja sen kautta tavoitteena oli saada ajokalujen mallit tyylikkäiksi sekä samalla käytännöllisiksi. Myös uusia ja kauniimpia ajokalumalleja pyrittiin aikaansaamaan. Opetusta pyrittiin antamaan myös käytännön ajokalutyössä. Yhdistyksen jäsenet tekivät kotonaan työtä, tehdaslaitosta ei ollut. Ainoastaan huomattavan suuren varastorakennuksen osuuskassa rakennutti Kankaankylään. Makasiinissa säilytettiin raaka-aineita, kuten hiiltä, rautaa ym. jäsenten käyttöön. Yläkerrassa oli valmiitten töiden varasto ja sinne oli tuotu useita kymmeniä rekiä ja kärryjä. Laadun tarkastuksen suhteen

yhdistyksen toiminta oli järjestetty siten että, puusepät teki kärryjä ja valmiiksi saatuaan toivat ne tarkastettavaksi ja varastoitavaksi. Sepät haki ne varastosta ja raudoitettuaan toivat tarkastuksen jälkeen varastoon. Maalauksen teki Kankaankylässä Sameli, Juho ja Jaakko Pihlajamäki. Toppauksen teki suutari  Jaakko Lehtinen ja myöhemmin R.J. Kaistila. Ajokalut tarkasti Sameli Pihlajamäki, Oskari Hanka ja Jaakko Muurimäki. Ajokalujen laatutarkastus perustui seuraavaan seikkaan,

"Kun on todettu, että maalarit joutuvat maalatessaan täyttämään kaikki vikapaikat kitillä, joka vähitellen varisee pois, niin on pakko tarkistaa työt ennen maalausta".

Kun tuotteiden laatu parani niin herätettiin ajatus, tuotteiden luokittamisesta kolmeen laatuluokkaan:

Ensimmäisen luokan työ oli ensiluokkaista, toisen luokan työ ehdottomasti hyvää ja kolmannen luokan työ kunnollista.

Tuotteiden laatukysymyksessä oltiin päästy jo näin pitkälle, se ei silti kaikkia tyydyttänyt. Oskari Hanka ehdotti että tuotteita alettaisiin myydä vuoden takauksella, ehdotus sai heti kannatusta.

Myös mainostukseen osuuskassa kiinnitti suurempaa huomiota ja kysymykseen tuli kuvallinen hintaluettelo ajokaluista. Ajokalujen painolaatat lainattiin  >>