Mikko Mukka

oli kuuluisa ja taitava puuseppä, hän teki kärrynpyöriä jotka varmasti kesti ajoa. Hänestä sanottiin:

”Kun Mukkala teköö puut ja Riemu rauroottaa, niin parempaa ette löyrä!”

Juha Tuomela

ja hänen kolme poikaansa tekivät paljon kärryn ja reen puita. Pojista erityisesti Ludvig Tuomela oli kätevä ja nopea nikkari, hänen puuosia seppä Frigård otti paljon raudoitettavaksi.

Harjunpään veljekset

Petteri Harjunpää hankki itselleen sorvin ja erikoistui tekemään pyörän kappoja, niitä hän sitten myi kylän muille nikkareille. Petteri oli myös parhaimpia ajokalujen puuosien tekijöitä ja hän otti myös hyvän hinnan työstään.

Akseli Harjunpää oli seppä ja raudoitti veljesten ja kyläläisten ajokaluja.

Salomon Harjunpää toppasi kärryjen- ja rekien istuimia, neuloi ”fuutmantteleita” joka suojasi ja lämmitti kyytimiehen polvia.

Emmanuel Harjunpää, Salomon opetti topparin ammatin nuoremmalle veljelleen.

Juha Lybekin puustaavi valkjärveläisen kärrymallin nenälaudassa. Tammiootraus.

Juha Lybek

Juha Lybek oppi maalarin ammatin viidentoista ikäisenä kuuluisalta ajokalumaalari Maria Granholmilta, jonka jälkeläiset maalasivat ajokaluja Kurikan puolella. Juha oli klenkkajalka, hän oli pienenä pudonnut ylähäsängyltä ja reisiluu oli katkennut. Jalka teki hänestä vaivaisen ja hän ontui sitä ikänsä. Ajokalumaalarina hän oli hyvin taitava, huolellinen ja ahkera. Työn jälki oli kaunista katsella ja kestävää. Raidan vetämisessä hän oli mestari, ohuella näädänhännästä valmistetulla pensselillä ohutta viivaa saattoi tunnin kuluessa tulla jopa 60 metriä. Hän myös käytti hyvin erikoista paklia silloin kun yhtenä raaka-aineosana oleva ”nisujauho” oli loppu, keväinen lehmänlanta oli oikein oivaa käytettäväksi puuosien pohjustamiseen. Juha Lybek opetti maalarin taidot sisarilleen Matille ja Sannalle.

Juha Lybek nuorempi

Juha Lybekin pojalla oli sama nimi ja hän oppi maalaamisen taidon ja niksit isältään. Yhdessä he maalasivat ajokaluja  ja kulkivat maalaamassa rakennuksia. Juhan pojat auttoivat isäänsä työssään ja oppivat samalla maalarin ammatin. Myöhemmin he maalasivat itse ajokaluja.

Juha Lybekin äiti, Maria Lybek ja sisar Sanna Tuomela

Nopankylän ainoat naiset maalasivat ajokaluja ja olivat tarkkoja työssään.

Mäkyysten Elli valoi messinkisiä knuppeja joiden,

”pääkin oli kuin vanhanajan viiden pennin lantti”.

Knuppeja laitettiin kärryihin ja rekiin, siihen oli näppärä kietaista fuutmanttelin nahansuikale kiinni.

Nurmon pelttareilta eli vaskenvalajilta knuppeja hankittiin myös paljon. Nurmolaiset olivat oppineet taitonsa Könnin mestarien valimolla, kynttiläkruunuja ja pöytäkelloja tehdessään. Pelttarien tuotantoon kuului myös valjaitten koristeosien, solkien ja aisa ym. kellojen valaminen.

Toivo Pukkilan ajokaluliike

Nopankylässä toimi myös Toivo Pukkilan ajokaluliike, jossa valmistettiin erilaisia ajokaluja ja rekiä. Pukkila oli muualta tullut ja ”verenkuljettamana” ei aivan heti saanut kylän muilta kärrymestareilta hyväksyntää. Alkuunsa myös laatu ei ollut parhaimmasta päästä, mutta työ tekijäänsä neuvoo ja ajokalujen työn jälki parani.

Toivo Pukkilan ajokaluliikkeen rakennus on edelleen olemassa ja on kohtuullisen hyväkuntoisen näköinen. Komiat männyt reunustaa rakennusta, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä "kaupanmäeltä" Kurikan suuntaan Nylenintien varrella.